On olemassa kaksi laajaa bassoluokkaa soittimia, jotka perustuvat niiden soittamiseen vaadittavaan tekniikkaan. Kaikkien basson kielet on useimmiten viritetty samoihin perussäveliin: E1, A1, D2 ja G2.
- Pystysuorat bassot pidetään pystysuorassa.
- Bassokitarat pidetään vaakasuorassa.
Näissä luokissa on useita muunnelmia. Katsotaanpa joitain suosituimmista.
Pystysuorat bassot
Pystysuorat bassot voivat olla akustisia tai sähköisiä. Mikä tahansa akustinen pystybasso (taikontrabasso) voidaan muokata vahvistusta varten lisäämällä siihen "pickup". Sähköinstrumenttien alkuaikoina jälkiasennetut mikrofonit eivät olleet niin mahtavia, mikä osittain johti sähköisen bassokitaran kehittämiseen. Nykyään ne ovat kuitenkin paljon parempia. Pystysuora akustinen basso on vuosisatoja vanha soitin, jota esiintyy yleisesti sinfoniassa orkesterit. Se voidaan taittaa (arco) tai kynittää (pizzicato). Otelauta on fretless. Niissä on yleensä joko neljä tai viisi merkkijonoa; neljä on yleisin.
Monissa akustisissa pystybassoissa on otelaudan jatke, jonka avulla matalat kielet voidaan virittää alas C: lle tai B: lle E: n sijaan. Tämä ominaisuus voidaan toteuttaa useilla eri tavoilla, ja bassot voidaan varustaa laajennuksilla niiden alkuperäisen valmistuksen jälkeen.
Toinen näiden instrumenttien alaluokitus on se, ovatko ne veistettyjä vai laminaattisia (eli vaneria). Vanhemmissa soittimissa kaiverretut olivat lähes aina parempia, mutta laminaattisoittimet ovat parantuneet, ja on olemassa hienoja nykyaikaisia laminaattibassoja.
Nykyään akustinen basso on yleisin klassinen musiikki, jazz, maa, blues, rockabilly, kansan, ja muita suosittuja genrejä sekä erilaisia latinalaisia ja muita maailman tyylejä.
Pesuallasbasso on kansansoitin, joka on luotu pitkästä kepistä, köydestä ja metallista. Tyypillisesti niillä on vain yksi merkkijono, joka kynitään.
Sähkökäyttöiset pystybassot kehitettiin 1930-luvulla. Ne ovat paljon pienempiä ja kannettavampia kuin akustiset vastineensa, ja niiden suunnittelu on optimoitu vahvistusta varten (mitä ne vaativat). Ne on valmistettu puusta tai synteettisistä materiaaleista (kuten grafiitista ja hiilikuidusta).
Bassokitarat
Bassokitarat ovat myös eri muodoissa. Ensimmäinen oli 4-kielinen malli, joka keksittiin 1930-luvulla, ja Paul Tutmarcia pidetään yleisesti sen alkuperäisenä luojana. Leo Fender toi instrumentin massamarkkinoille ensimmäisenä 1950-luvulla.
Nykyään yleisin tyyppi on 4-kielinen, kiinteärunkoinen otelauta, mutta saatavilla on myös 5- ja 6-kielisiä soittimia, joko otelaudalla tai otelaudalla. Joissakin harvinaisemmissa soittimissa on seitsemän, kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista kieltä. 8-, 10- ja 12-kieliset mallit viritetään tyypillisesti kahden kielen kurssilla, kuten mandoliini. Ja on muitakin friikkejä, kuten kitara/basso-hybridit, joissa on neljä bassokieliä ja kuusi kitaran kieltä samassa hassussa instrumentissa.
Kaksi merkkijonotyyppejä käytetään sähköbassokitaroissa: litteässä ja pyöreässä kitarassa. Litteät kierretyt kielet eivät todennäköisesti vahingoita otelautaa. Pyöristetyillä kieleillä on kirkkaampi ääni. Jokaisella on erilaiset ääniominaisuudet artikulaatiota ja yleistä käsituntumaa varten.
Mukana on myös akustisia bassokitaroja: onttorunkoisia soittimia, yleensä naarmuuntuneita ja nelikielisiä. Näitä on käytetty ensisijaisesti maailman (erityisesti meksikolaisessa) ja kansanmusiikissa. Etuna on, että niitä voidaan pelata vaakasuunnassa, mikä on helppo siirtyminen erityisesti kitaristit, jotka haluavat soittaa bassoa. Lisäksi ne ovat kannettavimpia bassovaihtoehdoista, koska ne ovat suhteellisen pieniä eivätkä vaadi ulkoista vahvistinta, vaikka ne on usein asennettu vahvistimella.
Basson viritys
Tässä ovat tyypilliset valmiit bassoviritykset, vaikka muitakin mahdollisuuksia on (kuten kvinttiviritys: C, G, D, A). He lukevat bassoavaimen nuottia, joka transponoidaan oktaavin verran soittimen soivan yläpuolelle.
- 4-kieliset: E, A, D, G
- 5-kieliset: B, E, A, D, G
- 6-kieliset: B, E, A, D, G, C
