Kuuma jazz, jota kutsutaan myös dixieland-musiikiksi, on saanut nimensä hehkuvista tempoistaan ja tuliisista improvisaatioistaan. Louis Armstrongin varhaisten bändien suosio vaikutti kuuman jazzin leviämiseen Chicagoon ja New Yorkiin. Kuuma jazz pysyi suosittuna nousuun asti keinu bändit 1930-luvulla työnsivät kuumia jazzyhtyeitä pois klubeista.
Alkuperä ja ominaisuudet
New Orleansista 1900-luvun alussa syntynyt kuuma jazz on sekoitus ragtimea, bluesia ja vaskibändien marsseja. New Orleansissa pienet bändit soittivat kuumaa jazzia yhteisötapahtumissa tansseista hautajaisiin, mikä teki musiikista olennaisen osan kaupunkia. Improvisaatio on olennainen osa dixieland-jazzia, ja se on pysynyt olennaisena osana useimpia, ellei kaikkia, seuranneita jazz-tyylejä.
Instrumentit
Kuumaan jazz-yhtyeeseen kuuluu perinteisesti mm trumpetti (tai kornetti), klarinetti, pasuuna, tuuba, banjo ja rummut. Korkeimman äänenvoimakkuuden vaskipuhallinsoittimena trumpetti tai kornetti hallitsee melodian suurimman osan kappaleesta. Toisaalta tuuba on matalimmalla äänenvoimakkuudella varustettu vaskisoitin ja pitää siten bassolinjan. Klarinetti ja pasuuna lisäävät tyypillisesti röyhelöä kappaleeseen tanssien melodian ja bassolinjan ympäri. Banjo ja rummut pitävät kappaleen vakaana luomalla sointuja ja pitämällä rytmin.
Tärkeimmät kuumat jazz-kappaleet
Nämä kappaleet ovat klassisia esimerkkejä kuumasta jazzista.
- Louis Armstrongin West End Blues
- Jelly-Roll Mortonin Black Bottom Stomp
- Snag It by King Oliver
- Willie the Weeper, kirjoittanut Louis Armstrong
