Requiem-messu, määritelmä ja historia

Requiem-messu, messu vainajan kunniaksi, lauletaan yleensä hautauspäivänä, seuraavina vuosipäivinä ja kolmantena, seitsemäntenä ja 30 päivänä hautauksen jälkeen.

Requiem-messu koostuu (mutta ei saa sisältää):

• Requiem Aeternam (Introit)
• Kyrie eleison
• Lacrimosa
• Kuolee Irae
• Domine Jesu (Offertorium)
• Sanctus
• Benedictus
• Pie jeesu
• Agnus Dei
• Lux Aeternum
• Libera minä
• Paradisumissa

Requiem-messun historia

Keskiaikakausi
Varhaisin tunnettu käytäntö kuolleiden kunnioittamisesta eukaristian viettämisessä juontaa juurensa 200-luvun lopulta, kuten siihen viitattiin eukaristian teksteissä. Acta Johannis ja Martyrium Polycarp, varhaisimmat säilyneet musiikkiesimerkit ovat kuitenkin vasta 1000-luvulta. 10. ja 1300-luvuilla laulut kukoistivat, ja meillä on nykyään yli 105 säilytettyä Requiem-laulua. Laulu on ei-rytminen monofoninen melodia. Requiem-laulujen suuri valikoima on seurausta alueellisista eroista ja aikaisempien laulumelodioiden uudelleenkäytöstä.

Renessanssin kausi
Requiem kukoisti renessanssin aikana huolimatta 1300-luvulta, jolloin roomalainen kirkko rajoitti Requiemin esittämiskertoja ja lauluja, jotka se koostui. Trenton kirkolliskokous leikkasi sitä entisestään vuosina 1545–1563. Requiem kehittyi moniääniseksi ympäristöksi vasta valistuksen aikakaudella, mikä todennäköisesti johtuu osittain siitä, että kuoleman surua ei pitäisi juhlia käyttämällä

harmonia. Mielestämme harmonian käyttö Requiemissä oli nerokasta; Mozartin ja Verdin kuuntelun jälkeen on niin paljon enemmän tunnetta, mitä voidaan välittää. Requiemien väliset vaihtelut ovat varhaisten teosten joukossa rajuja. Tyylit ovat aikaansa nähden vaikuttavia; niiden yksinkertaiset melodiat soitetaan rinnakkain hienostuneita monimutkaisia ​​harmonioita. Vasta myöhemmin muunnelmat laantuivat – taustalla oleva teema alkoi muotoutua. Tenor cantus firmin käyttö yleistyi Requiemissä sekä rikkaampi, täydellisempi harmonisointi. Vaikka musiikkityyleistä tuli samankaltaisempia, käytetyt tekstit eivät. Teoksissa ei ole tekstin yhtenäisyyttä, mikä on edelleenkin musiikkitieteilijöiden mysteeri.

Barokki, klassinen ja Romanttiset kaudet
1600-luvulla yksittäisistä osista tuli pidempiä ja monimutkaisempia varsinkin aikansa merkittävimpien oopperasäveltäjien vuoksi. Orkesterisointi rikastui harmonisesti, rytmillisesti ja dynaamisesti. Soolo- ja kuoroäänen osat muuttuivat hienostuneemmiksi – oopperallisemmiksi. Mozartin Requiem, K.626, on vaikutusvaltaisin panos 1700-luvun genreen huolimatta sen tarkasta alkuperästä käydyistä keskusteluista. Se asetti riman niin sanotusti. Verdin ja Berliozin Requiemit ovat kuuluisia tekstin käytöstä ja vastaavasti laajamittaisesta orkestraatiosta. Brahmsin saksalainen requiem on ei-liturginen. Tyylillisesti se on sama, mutta teksti, jonka hän itse laati luterilaisesta Raamatusta.

20. vuosisata
Aikakaudelle uskollisesti Requiem lakkaa noudattamasta menneisyytensä asettamia sääntöjä. Ei ole harvinaista nähdä säveltäjien ottavan uudelleen käyttöön plainchant ja palaavan yksinkertaisempaan soundiin. Säveltäjät käsittelivät tekstejä eri tavalla pitämällä ne pirstoutuneina ja käyttämällä instrumentaalitekniikoita. Muut säveltäjät sisälsivät maallista runoutta, kun taas jotkut leikkasivat tekstin lähes kokonaan pois. Requiemejä ei kirjoitettu vain yksittäisille ihmisille, vaan koko ihmiskunnalle. John Fouldin World Requiem (1919–21) ja Benjamin Brittenin War Requiem (1961) on kirjoitettu ensimmäistä ja toista maailmansotaa varten.

_{Lähteet
BibliografiaF. Fitch, T. Karp, B. Smallman: 'Requiem Mass', Grove Music Online ja L. Macy (Käytetty 16. helmikuuta 2005)} 

_{P. Placenza: "Masses of Requiem", Katolinen tietosanakirja Volume XII (Käytetty 16. helmikuuta 2005)}